< Takaisin

Hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen tärkeys islamissa

 

 

 

Dawah’n eli hyvään kutsuminen ja pahasta pois neuvominen on jotain, mikä on jokaiselle muslimille pakollista. Sen tulisi kohdistua sekä niihin, joilla on oikeus tietää islamista ja eivät vielä ole saaneet siitä tarpeeksi tietoa että niihin, jotka ovat muslimeja jo entuudestaa. Hyvään käskeminen ja pahan kieltämien on islamin perus periaatteista, vaikka nykyään moneen meistä on osunut modernistejen ja liberalistejen ajatusmaailma, joka rohkaisee lausuntoon, joka on inotuin lausunto Allahille: “Keskity omiin asioihin.”

 

Profeetta ‎ﷺ sanoi: 

 

إِنَّ أَبْغَضَ الْكَلامِ إِلَى اللَّهِ أَنْ يَقُولَ الرَّجُلُ لِلرَّجُلِ اتَّقِ اللَّهَ فَيَقُولُ عَلَيْكَ نَفْسَكَ

 

“Totisesti, inhotuin lausunto Allahille on, kun mies sanoo toiselle: ‘Pelkää Allahia!’ ja tämä vastaa sanoen: ‘Keskity omiin asioihisi!’”

 

(al-Sunan al-Kubrá lil-Nasā’ī 10205, Sahih Al-Albanin mukaan)

 

Kun Abu Hanifalle sanottiin:

اتَّقِ اللَّهَ

"pelkää Allahia", tämä alkoi vapisemaan pelosta, kalpeni ja laski päänsä. Hän vastasi:

 

جَزَاكَ اللَّهُ خَيْرًا

"Allah palkitkoon sinua hyvällä." 

 

[Siyar A'lam al-Nubalaa, volume 6, sivu 400)
 

Ja koska meidän uskontomme perustuu Koraaniin ja sunnaan ja seuralaisten ymmärrykseen niistä, jota seuraa hurskaat edeltäjät, niin me tarkistelemme tätä aihetta Koraanista ja sunnasta edellämainittujen lähteiden mukaisesti. 

 

Kuuluisin jae, josta säädös pakollisuuteen otetaan, on suurah al-Asr, jossa Allah sanoo:

 

وَالعَصرِ

Kautta ajan [‘asr], 

 

إِنَّ الإِنسَانَ لَفِي خُسرٍ

totisesti ihmiskunta on häviöllä 

 

إِلَّا الَّذِينَ آمَنُوا

paitsi nuo, jotka uskovat [oikeaan uskontoon ja ovat oikealla tiellä]  

 

وَعَمِلُوا الصَّالِحَاتِ

ja suorittavat hurskaita tekoja [eli islaminmukaisia tekoja]

 

وَتَوَاصَوا بِالحَقِّ

ja rohkaisevat toisiaan totuuteen [eli kutsuvat siihen]

 

وَتَوَاصَوا بِالصَّبرِ

ja rohkaisevat toisiaan kärsivällisesti. 

 

(103:1-3)

 

Hyvään käskeinen on syy, miksi Allah suosii kansaa ja sen jättäminen on syy, miksi Allah kirosi Israelin lasten joukosta ihmisiä [eli Jaaqubin jälkeläisten]. Allah sanoo:

 

كُنتُمْ خَيْرَ أُمَّةٍ أُخْرِجَتْ لِلنَّاسِ تَأْمُرُونَ بِٱلْمَعْرُوفِ وَتَنْهَوْنَ عَنِ ٱلْمُنكَرِ وَتُؤْمِنُونَ بِٱللَّهِ ۗ وَلَوْ ءَامَنَ أَهْلُ ٱلْكِتَـٰبِ لَكَانَ خَيْرًا لَّهُم ۚ مِّنْهُمُ ٱلْمُؤْمِنُونَ وَأَكْثَرُهُمُ ٱلْفَـٰسِقُونَ

 

“Te olette paras kansa, joka on nostettu ihmiskunnan joukosta [esimerkiksi], koska te käskette oikeaan ja kiellätte väärän ja uskotte Allahiin. Jos vain kirjan ihmiset olisivat uskoneet, se olisi ollut parempi heille. Heidän joukossaan on uskovaisia, mutta suurinosa heistä ovat uhmakkaita epätottelevaisia."

 

(3:110)

 

Ja Allah sanoo kirouksesta, joka aiheutui tämän velvollisuuden jättämisen ansiosta:

 

لُعِنَ ٱلَّذِينَ كَفَرُوا۟ مِنۢ بَنِىٓ إِسْرَٰٓءِيلَ عَلَىٰ لِسَانِ دَاوُۥدَ وَعِيسَى ٱبْنِ مَرْيَمَ ۚ ذَٰلِكَ بِمَا عَصَوا۟ وَّكَانُوا۟ يَعْتَدُونَ

“Kirottuja olivat nuo Dawwuudin, Iisan, mariamin pojan, kielellä, jotka epäuskoivat israelin jälkeläisten joukosta siksi, että he olivat tottelemattomia ja heillä oli tapana ylittää rajoja.

 

كَانُوا۟ لَا يَتَنَاهَوْنَ عَن مُّنكَرٍ فَعَلُوهُ ۚ لَبِئْسَ مَا كَانُوا۟ يَفْعَلُونَ

Heillä ei ollut tapana estää toisiaan vääryydestä, jota he tekivät. Miten pahaa oli se, mitä he tekivät.”

 

(5:78-79)

 

Tämä on jotain, mitä jokainen voi tehdä omassa asemassaan niille ihmisille, joiden kanssa on omassa elämässään tekemisissä. Tämä aihe itsessään on asia, joka tuntuu olevan unohtuneen koko umman keskuudessa, ja kun näemme, että kukaan ei kutsu edes muslimeita hyvään tai kiellä heiltä pahaa, niin meidän on aika huolestua. Useasti kutsumista tehdään vain omalle porukalleen, joka on yhtä huolestuttavaa, sillä me olemme vastuussa niistä ihmisistä, joiden ympärillä elämme. Allah sanoo:

 

وَٱتَّقُوا۟ فِتْنَةً لَّا تُصِيبَنَّ ٱلَّذِينَ ظَلَمُوا۟ مِنكُمْ خَآصَّةً ۖ وَٱعْلَمُوٓا۟ أَنَّ ٱللَّهَ شَدِيدُ ٱلْعِقَابِ

“Ja pelätkää koettelemusta, joka iskiessään ei tule osumaan vain niiden ylle teistä, jotka tekivät syntiä ja tietäkää, että Allah on ankara rangaistuksessa.”

 

(8:25)

 

Ibn Kathiir kommentoi jaetta sanoen: 

 

“Allah varoittaa Hänen uskovaisia palvelijoitaan koettelemuksesta [fitnasta], koetuksesta ja testistä, joka osuu pahantekijöiden ja niiden ylle, jotka ovat heidän ympärillään. Täten, sellainen koettelemus ei ole rajoittunut vain synnintekijöihin ja pahantekijöihin, vaan se ylettyy myös muihin, jos syntejä ei pysäytetä ja estetä."

 

Hän mainitsee tafsiirissään hadithin, jonka Imam Ahmad raportoi, että Umm Salamah, profeetan ﷺ vaimo, sanoi: “Kuulin Jumalan sanansaattajan ﷺ sanovan: 

 

إِذَا ظَهَرَتِ الْمَعَاصِي فِي أُمَّتِي عَمَّهُمُ اللهُ بِعَذَابٍ مِنْ عِنْدِه

“Kun synnit tulevat julkisiksi ummassani, Allah tulee asettamaan rangaistuksen heidän ylleen Häneltä." 

 

Sanoin: “Oi Jumalan sanansaattaja, tulevatko kurskaat ihmiset olemaan heidän joukossaan? Ja hän sanoi: 

 

بَلَى

“Kyllä."

 

(Raportoinut Ahmad 26056, sahih al-Albaanin mukaan)

 

Kun korruptio leviää, se ei leviä pelkästään niiden ylle, jotka tekevät syntiä, eivät noudata islamia ja aiheuttavat korruptiota. Se vaikuttaa kaikkiin, jotka ovat siinä ympärillä ja saavat siitä vaikutuksia. Vaikka emme uskoisi saavamme vaikutuksia, niin vähintään moni muu yhteisössämme saa. Tämänkin vuoksi syntejä on määrätty piilottamaan, kuten profeetta ﷺ sanoo:

 

كُلُّ أُمَّتِي مُعَافًى إِلَّا الْمُجَاهِرِينَ

 

“Jokainen minun kansastani tulee saamaan anteeksi paitsi nuo, jotka tekivät syntiä julkisesti.” 

 

(Sunan Abī Dāwūd 1582, Sahih Al-Albanin mukaan)

 

Haitallista synnin tekemisessä on myos se, että kaikki synti, jota muslimit tekevät julkisesti antavat uskottomille uskonnosta syntisten käytöksen mukaisen kuvan ja nämä julkisesti tehdyt teot rohkaisevat myös muita imitoimaan heitä. Emme siis voi ajatella, että syntimme vaikuttaisivat vain itseemme, vaan ne vaikuttavat muihinkin ympärillämme oleviin ihmisiin.

 

Profeetta ‎ﷺ sanoi:

 

مَثَلُ الْقَائِمِ عَلَى حُدُودِ اللَّهِ وَالْوَاقِعِ فِيهَا كَمَثَلِ قَوْمٍ اسْتَهَمُوا عَلَى سَفِينَةٍ فَأَصَابَ بَعْضُهُمْ أَعْلَاهَا وَبَعْضُهُمْ أَسْفَلَهَا فَكَانَ الَّذِينَ فِي أَسْفَلِهَا إِذَا اسْتَقَوْا مِنْ الْمَاءِ مَرُّواعَلَى مَنْ فَوْقَهُمْ فَقَالُوا لَوْ أَنَّا خَرَقْنَا

فِي نَصِيبِنَا خَرْقًا وَلَمْ نُؤْذِ مَنْ فَوْقَنَا فَإِنْ يَتْرُكُوهُمْ وَمَا أَرَادُوا هَلَكُوا جَمِيعًا وَإِنْ أَخَذُوا عَلَى أَيْدِيهِمْ نَجَوْا وَنَجَوْا جَمِيعًا

 

”Niiden esimerkki, jotka kunnioittavat Allahin asettamia rajoja, ja niiden, jotka rikkovat niitä, on kuin ihmiset, jotka astuvat laivaan arpomisen jälkeen. Osa heistä asuvat laivan yläkannella ja osa sen pohjakerroksessa. Kun alakerroksessa olevat haluavat vettä, he käyvät yläkannella ja sanovat: ‘Jos me teemme reiän laivan pohjaan, emme satuta niitä, jotka ovat yläpuolellamme.’

Jos nuo, jotka ovat yläkannella sallivat heidän tehdä mitä he haluavat, niin nuo (alhaalla olevat) tulevat tuhoamaan heidät kaikki yhdessä. Jos he pidättävät heitä, he tulevat kaikki pelastetuiksi yhdessä.”

 

(Sahih Al-Bukhari 2361)

 

Toisessa hadithissä profeetta ﷺ sanoi:

      

والَّذي نَفسي بيدِهِ لتأمُرُنَّ بالمعروفِ ولتَنهوُنَّ عنِ المنكرِ أو ليوشِكَنَّ اللَّهُ أن يبعثَ عليكُم عقابًا منهُ ثمَّ تَدعونَهُ فلا يَستجيبُ لَكُم

 

“Kautta Hänen, jonka käsissä on minun sieluni! Te tulette käskemään hurskauteen ja kieltämään pahuutta tai Allah tulee lähettämään rangaistuksen teidän yllenne Häneltä, jolloin pyydätte Häneltä, mutta Hän ei tule vastaamaan pyyntörukoukseenne.”

 

(Sahih at-Tirmidhi 2169, hasan al-Albaanin mukaan)

 

Pahuus ja korruptio, jota leviää maan päällä on täten meidän omien käsiemme ansiosta, kuten Allah sanoo:

 

وَمَآ أَصَـٰبَكُم مِّن مُّصِيبَةٍ فَبِمَا كَسَبَتْ أَيْدِيكُمْ وَيَعْفُوا۟ عَن كَثِيرٍ

“Ja mikä ikinä koettelemus yllenne asettuu, se on omien käsienne ansiosta ja silti Hän katsoo sormien läpi [monta vääryyttä, joita teette].”

(42:30)

 

Tästä syystä näiden asioiden muistaminen on tärkeetä jokaiselle meistä, ei vain niille, jotka valmistuvat medinasta, joilla on toki isompi vastuu tiedon, jota heillä on, jakamisesta, mutta myös meillä jokaisella on oma roolimme tässä yhteiskunnassa.

 

Joten olkaamme siis tietoisia siitä, että jokaiselle muslimille on pakollista kutsua hyvään ja kieltää paha ja se on islamin tärkeimmistä pakollisista asioista. Se ei ole vastuu, jota on kellään varaa jättää pois.

 

 Ja Allah määrää meitä sanoen: 

 

وَلْتَكُن مِّنكُمْ أُمَّةٌ يَدْعُونَ إِلَى ٱلْخَيْرِ وَيَأْمُرُونَ بِٱلْمَعْرُوفِ وَيَنْهَوْنَ عَنِ ٱلْمُنكَرِ ۚ وَأُو۟لَـٰٓئِكَ هُمُ ٱلْمُفْلِحُونَ

“Olkoon joukossanne ihmisiä, jotka kutsuvat hyvään ja käskevät oikeaan sekä kieltävät väärän.”

(3:104) 

 

Ja Hän sanoo:

 

وَذَكِّرْ فَإِنَّ ٱلذِّكْرَىٰ تَنفَعُ ٱلْمُؤْمِنِينَ 

“Muistutua, sillä totisesti muistutus hyödyntää uskovaisia.”

(51:55)

 

 

Jokaisen on kuitenki ymmärrettävä, että toisia ei voi kontrolloida tai pakottaa mihinkään, kuten Allah sanoo:

 

إِنَّكَ لَا تَهْدِى مَنْ أَحْبَبْتَ وَلَـٰكِنَّ ٱللَّهَ يَهْدِى مَن يَشَآءُ ۚ  

“Totisesti, sinä et johdata niitä, joita rakastat, Allah johdattaa ketä Hän tahtoo.”

(28:56)

 

 فَمَن شَآءَ فَلْيُؤْمِن وَمَن شَآءَ فَلْيَكْفُرْ ۚ  

“Kuka ikinä tahtoo, niin uskokoon hän ja kuka ikinä tahtoo (epäuskoa), anna hänen epäuskoa.”

(18:29)

 

Kutsumisen tavoite tulisi aina olla yhteisön suojeleminen Allahin rangaistukselta ja heidän ja heidän Luojansa suhteen lähentäminen. Tavoitteemme tulisi olla pelastaa hukassa olevia sydämmiä, kuten profeetta ﷺ teki ja sanoi:

 

 إِنَّمَا مَثَلِي وَمَثَلُ النَّاسِ كَمَثَلِ رَجُلٍ اسْتَوْقَدَ نَارًا، فَلَمَّا أَضَاءَتْ مَا حَوْلَهُ جَعَلَ الْفَرَاشُ وَهَذِهِ الدَّوَابُّ الَّتِي تَقَعُ فِي النَّارِ يَقَعْنَ فِيهَا، فَجَعَلَ يَنْزِعُهُنَّ وَيَغْلِبْنَهُ فَيَقْتَحِمْنَ فِيهَا، فَأَنَا آخُذُ بِحُجَزِكُمْ عَنِ النَّارِ، وَأَنْتُمْ تَقْتَحِمُونَ فِيهَا

“Minun esimerkkini ja esimerkki ihmisistä on kuin mies, joka teki tulen ja kun se valaisi sen, mitä sen ympärillä on, yöperhoset ja muut hyönteiset alkoivat tippua tuleen. Mies yritti estää niitä, mutta ne ylivoimaisesti kiirehtivät  tuleen.”  

Profeetta ﷺ lisäsi: “Nyt samankaltaisesti otan otteita vyötäröidenne solmuista, estääkseni teitä tippumasta tuleen, mutta te vaaditte ehdottomasti saada tippua sinne.”

 

(Bukhari 6483)

 

Ja uskontoon pakottaminen ei ollu profeetankaan ﷺ tavoista. Ibn al-Qayyim kirjoitti:

 

وَلَمْ يُكْرِهْ أَحَدًا قَطُّ عَلَى الدِّينِ وَإِنَّمَا كَانَ يُقَاتِلُ مَنْ يُحَارِبُهُ وَيُقَاتِلُهُ وَأَمَّا مَنْ سَالَمَهُ وَهَادَنَهُ فَلَمْ يُقَاتِلْهُ وَلَمْ يُكْرِهْهُ عَلَى الدُّخُولِ فِي دِينِهِ

 

“Profeetta ﷺ ei koskaan pakottanut uskontoa kenenkään ylle, vaan hän vain taisteli niitä vastaan, jotka julistivat sodan häntä vastaan tai taistelivat häntä. Ja mitä tulee niihin, jotka tekivät rauhansopimuksen hänen kanssaan tai tekivät aselevon sopimuksen, niin hän ei koskaan taistellut heitä vastaan, eikä pakottanut uskontoa heidän ylleen."

 

(Hidāyat al-Ḥayārá 1/237)

 

Ja Allah sanoo:

 

لَآ إِكْرَاهَ فِى ٱلدِّينِ 

“Uskontoon ei ole pakkoa”

 

(2:256, käännös jakeen merkityksestä)

 

Muslimien ulkoiset teot ovat niitä, jotka ovat muiden muslimien vastuulla ja ihmisiin on myös sallittua olla luottamatta tietyissä asioissa niiden perusteella, kuten seuralaisilla oli tapana tehdä islamilaisen perimätiedon, eli hadithien raporteissa. Jos henkilö teki julkisesti syntiä, niin häntä ei hyväksytty raportoijaksi ja hadithille ei voitu antaa autenttista (sahih) luokitelmaa.

 

Umar ibn al-Khattab sanoi:

 

 إِنَّ أُنَاسًا كَانُوا يُؤْخَذُونَ بِالْوَحْيِ فِي عَهْدِ رَسُولِ اللَّهِ صَلَّى اللَّهُ عَلَيْهِ وَسَلَّمَ وَإِنَّ الْوَحْيَ قَدْ انْقَطَعَ وَإِنَّمَا نَأْخُذُكُمْ الْآنَ بِمَا ظَهَرَ لَنَا مِنْ أَعْمَالِكُمْ فَمَنْ أَظْهَرَ لَنَا خَيْرًا أَمِنَّاهُ وَقَرَّبْنَاهُ وَلَيْسَ إِلَيْنَا مِنْ سَرِيرَتِهِ شَيْءٌ اللَّهُ يُحَاسِبُهُ فِي سَرِيرَتِهِ وَمَنْ أَظْهَرَ لَنَا سُوءًا لَمْ نَأْمَنْهُ وَلَمْ نُصَدِّقْهُ وَإِنْ قَالَ إِنَّ سَرِيرَتَهُ حَسَنَةٌ

“Totisesti, ihmisiä tuomittiin ilmoituksen mukaisesti profeetan ﷺ aikana ja nyt ilmoitus on loppunut. Me tuomitsemme nyt vain sen mukaan, mitä esiintyy ulkoisesti teidän teoissanne. Kuka ikinä näyttää hyvää, me luotamme häneen ja otamme hänet lähelle. Ei ole meidän asiamme tuomita mitään hänen sisäisistä salaisuuksistaan. Allah tulee pitämään hänet vastuussa hänen sisäisistä salaisuuksistaan. Kuka ikinä näyttää meille pahuutta, me emme tule koskaan luottamaan häneen [luottamuksellisissa ja vastuullisissa asioissa] tai uskomaan häneen, vaikka hän sanoisi, että hänen aikomuksensa on hyvä.”  

 

(Sahih al-Bukhārī 264)

 

 

Toinen asia, joka on myös hyvä pitää mielessä, on tapa, miten kutsumme muita hyvään ja rohkaisemme heitä jättämään huonot tavat:

 

Ibn Taymiyyah رحمه الله sanoi:

 

فلا بد من هذه الثلاثة العلم والرفق والصبر العلم قبل الأمر والنهي والرفق معه والصبر بعده

 

“Hänellä, joka käskee hyvään, tulisi olla kolmea: tietoa, lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Tieto tulee ennen sitä, lempeys sen aikan ja kärsivällisyys sen jälkeen.”

 

(al-Amr bil Ma’rūf li-Ibn Taymīyyah 1/20)

 

Jos jotain ei itsekään tiedä, niin tavallinen muslimi voi ohjata toisen tietävämpien luokse. Neuvon antamisessa on tärkeää pyrkiä lempeyteen, kuten Shaykh al-Albāni رحمه الله sanoi:

 

“Totuus on painavaa/kitkerää, joten älä tee siitä painavampaa/kitkerämpää huonoilla käytöstavoillasi. Minulla oli tapana ajatella, että meidän kansamme pääongelma oli aqiidah [eli virheet uskossa], mutta nyt se tuli selkeäksi minulle, että se on aqiidah sekä käytöstavat.” 

 

(Silsila al-Hudā wa al-Nūr, teippi 900)

 

Muistetaan siis neuvoa toisiamme islamin etikettien mukaisesti ja yksityisesti asioissa, jotka eivät ole julkisia.

 

Imam as-Shaafii رحمه الله sanoi:

 

مَنْ وَعَظَ أَخَاهُ سِرًّا فَقَدْ نَصَحَهُ وَزَانَهُ وَمَنْ وَعَظَهُ عَلانِيَةً فَقَدْ فَضَحَهُ وَخَانَهُ

“Kuka ikinä neuvoo veljeään yksityisesti on ollut vilpitön häntä kohtaan ja suojellut hänen kunniaansa. Kuka ikinä neuvoo häntä julkisesti on nöyryyttänyt hänet ja pettänyt hänet.” 

 

(Ḥilyat al-Awliyā’ 13854)

Vastapainoksi yritetään harjoittaa positiivista vastaanottoa ja muistaa, että se, joka neuvoo sinua, rakastaa sinua. Otetaan siis vastaan aarre, joka suojelee meitä Allahin rangaistukselta.

 

Umar ibn Khattab رضي الله عنه sanoi:

 

“Ei ole hyvyyttä ihmisissä, jotka eivät neuvo, ja ei ole hyvyyttä ihmisissä, jotka eivät pidä siitä, että heitä neuvotaan.”

 

( الاستقامة في مائة حديث نبوي  ١٤)

 

ۖ قَد تَّبَيَّنَ ٱلرُّشْدُ مِنَ ٱلْغَىِّ ۚ 

“Totisesti oikea tie on erottunut selkeästi väärästä.” 

 

(2:256)

 

Ei siis sekoteta naitä kahta toisiinsa ja kielletään paha vähintään sydämillämme, kuten ibn Mas'uud teki, kun eräs mies kutsui hänet häihin. Kun ibn Mas'uud saapui paikalle, hän kuuli musiikkia, joten hän ei astunut sisään. Mies sanoi jälkeenpäin hänelle: “Mitä sinulle kävi?”, kun tämä ei tullutkaan häihin. Ibn Mas’uud vastasi: “Kuulin profeetan ‎ﷺ sanovan:

مَن كثَّرَ سوادَ قومٍ فَهوَ منهم ومن رضيَ عملَ قومٍ كانَ شَريكَ من عملَ بِهِ

‘Kuka ikinä nostaa ihmisryhmän lukua on yksi heistä. Ja kuka ikinä on tyytyvänen ihmisryhmän tekoihin on tullut sen tekijän kumppaniksi.'”

(Fath ul-Baarii li-ibn Hagr 13/41, Autenttinen Rabi’ Al-Madhkhalin mukaan)

 

 

Al-Awzaa'ii vastasi, kun hänelle sanottiin miehestä, joka istuu sunnan ihmisten sekä uudistuksien ihmisten kanssa:

 

 

هذا رجل يريد أن يساوي بين الحق والباطل
"Tämä mies haluaa sekoittaa totuuden valheen kanssa."

(جكم الأثر: حسن صحيح. أخرجه ابن بطة في الإبانة الكبرى ج٢ صفحة ٤٥٦)

 

 

Joten, jos kukaan ei kutsuisi hyvään ja rohkaisi pois pahasta ja jos kaikki hyväksyisivät hiljaisesti tietämättömien ja harhassa olevien teot, niin miten tietämätön voisi erottaa oikean väärästä ja saada johdatusta? Aivan, kuin Imam Ahmad Ibn Hanbali sanoi:

 

 

إذا سكتَّ أنت و سكت أنا فمتى يعرف الجاهل الصحيح من السقيم !؟

 

"Jos sinä pysyt vaiti ja minä pysyn vaiti, niin miten tietämätön tietää [tai tunnistaa] oikean väärästä?"

 

[مجموع الفتاوي ج 28: 231]

 

Allah ohjatkoon meitä kaikkia oikealle tielle ja auttakoon hän meitä yhdessä pitämään huolta siitä, että mahdollisismman moni meistä ja ympärillä olevista ihmisistämme pääsisivät paratiisiin ja suojelkoon Hän meitä rangaistuksilta ja koettelemuksilta.

 

 

 

 

Kaikki menestys tulee Allahilta ja Allah tietää parhaiten.